Joulu idyllisessä ruukissa / Jul i idylliska bruket

Strömforsin  ruukin  joulua  vietetään  taas  lauantaina  ja  sunnuntaina 3–4 joulukuuta kello 10–14  Strömforsin  idyllisellä  ruukkialueella  hienon  ohjelman merkeissä.

Paikallisen  yrittäjäyhdistyksen Vireä Strömfors  ry:n Loviisan  kaupungin kanssa yhdessä järjestämä  tapahtuma  on  suunnattu koko perheelle,  ja perinteisen markkinameiningin lisäksi alueelta löytyy koko perheelle  jotakin.

Edellisvuosina  suuren suosion saanut Joulumuorin Tonttukoulu  saa  jatkoa, ja alueelta  löytyy myös  alpakat ja ponit niin  pikkuväen kuin  vähän isompienkin ihmeteltäväksi.

Joulumuori vierailee Ruotsinpyhtäällä. Kuva: Vireä Strömfors

Joulumuori vierailee Ruotsinpyhtäällä. Kuva: Vireä Strömfors

Joulupukki  on  myös  lupautunut  tapahtumaan, ja valokuvaaja ikuistaa polvella vierailevia tähtisilmiä.
Tallivintille ja alakerran joulutorille kerääntyy  paikallisia käsitöiden  taitajia, sekä herkkukauppiaita ennätysmäärä.

Ruukkialueen  tunnelma  virittyy  kun  alueen  puodit,  pajat  ja artesaanit avaavat ovensa pienen syystauon  jälkeen  joulumarkkinoiden kunniaksi.

Alueen ravintoloissa  tarjolla  joulubuffet  ja  muita  jouluherkkuja.

Pääset  myös  tutustumaan  vanhan  ajan  joulukoteihin  Ruukkialueella. Rautaparta, Villa Marmeladi ja Sahanmäki ovat avoinna 3–4.12 kello  10–17.

– Joulumuorin  tonttukoulu  lauantaina  ja  sunnuntaina

– Loviisan  elävä  joulukalenteri  aukeaa  3.12  klo  12
– Ruotsinpyhtään  kirkossa  Suomen  itsenäisyyden  runo- ja  musiikkituokio:  Pirjo  Lammi,  Tiiti
Kivimäki  ja  Pirjo  Laine  la  3.12  klo  12
– Sunnuntain 4.12 klo  12, Adventin  lauluja  lapsille  ja  lapsenmielisille:  Vt kirkkoherra  Antti
Yli-Opas  laulaa  ja  laulattaa.
På brukets jul kan du beundra alpackor. Foto: Vireä Strömfors

På brukets jul kan du beundra alpackor. Foto: Vireä Strömfors

Brukets jul i Strömfors har blivit en tradition. Den firas lördag och söndag 3–4 december klockan 10–14.
Föreningen Vireä Strömfors arrangerar programmet tillsammans med Lovisa stad och det finns något för var och en att göra. Utöver traditionell försäljning av hantverk och bakverk håller Julgummans tomteskola också i år. På området finns alpackor och ponnyhästar att beundra.

Restaurangerna på området erbjuder julmat. Jultomten finns på plats och låter sig fotograferas med barnen vid sin sida eller i sin famn.

De traditionella julhemmen Rautaparta, Villa Marmeladi och Sahanmäki håller öppet 3–4.12 kl. 10-17.

– Lovisas levande julkalender öppnas 3.12 klockan 12
– I Strömfors kyrka den 3.12 kl. 12 dikter och musik inför Finlands självständighetsdag:  Pirjo Lammi,  Tiiti Kivimäki  och Pirjo  Laine
– Söndag 4.12 klockan 12, adventssånger för barn och för vuxna med barnasinnet i behåll. Tf kyrkoherde  Antti Yli-Opas sjunger och får er att sjunga.

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s